Väkivallanhallintakoulutuksen tuloksia

Monet hoitoalalla ovat varmasti miettineet, että saadaanko väkivallanhallintakoulutuksella tuloksia? Nykyään puhutaan paljon eristämishoidon lopettamisesta kokonaan hoitotyössä. Miten tähän päästään?

Tässä Teille esimerkki suomalaisesta psykiatrisesta sairaalasta:

Eristyksiä vuonna 2008       241, joista sitomisia 101  ja eristämisiä 140

Eristyksiä vuonna 2009       214, joista sitomisia 98 ja eristämisiä 116

Eristyksiä vuonna 2010       147, joista sitomisia 64 ja eristämisiä 83

Eristyksiä vuonna 2011       84,  joista sitomisia 45  ja eristämisiä 39

Kolmessa vuodessa on tapahtunut huomattava muutos. Hoidon laatu on parantunut merkittävästi. Väkivallanhallintakoulutuksella on ollut suuri merkitys tilastojen paranemisessa. Tämä on vaatinut lähestulkoon 100% hoitohenkilöstön kouluttamisen, lääkäreitä myöten.

Koulutuksella on saatu keinoja ennakoivaan toimintaan ja tätä kautta turvallisempaa ja laadukkaampaa hoitoa potilaille. Hoitohenkilöstön keinot väkivaltatilanteisiin tai niiden uhkaan ovat parantuneet ja tämä on varmasti parantunut työssäjaksamista.

Mikäli asia kiinnostaa enemmän, niin laittakaa viestiä!

Aggressiivisen potilaan kohtaamisesta

Sain itse lisäkoulutusta tällä viikolla.

Hannu Lauerman ja Raisa Cacciatoren koulutukset toivat uutta tietoa ja keinoja aggressiivisen potilaan hoitamiseen. Suosittelen kaikille hoitotyön tekijöille!

Moni sairaanhoitaja on hoitanut alkoholisoitunutta potilasta. Hieman harvempi, mutta silti moni, on hoitanut deliriööttistä potilasta. Johtui deliriööttisyys sitten alkoholista, huumeista tai infektiosta, nämä potilaat ovat arvaamattomia ja joskus jopa aggressiivisia. 

En käy läpi tässä miten näitä potilaita lääkkeellisesti hoidetaan, mutta käyn muutaman asian läpi mitä riskejä lääkkeellisestikin saadaan aikaan liittyen aggressiivisuuteen.

Itse olen hoitanut usein deliriööttistä potilasta ja joskus tuntuu, että mitä enemmän häntä lääkitsen, sitä enemmän "vauhti kiihtyy". Monet varmasti tietävät Diapamin vaikuttavan samoihin reseptoreihin kuin alkoholi, joten toleranssi näillä potilailla voi olla huima. Ja se siitä.

Sen opin uutena, että Diapam vaikuttaa ihmiseen muunmuassa siten, että se heikentää potilaan metaeleiden (ilmeiden, kehonkielen) tulkitsemista. Tästä syystä aggressiivisuuden välttämisen lähtökohta on hoitajan kehonkieli, eleet ja ilmeet.

Lähdetään liikkeelle "keskusteluasennosta". Kun ruvetaan tarkastelemaan omaa keskusteluasentoa, niin mitä se meistä kertoo? Kädet PUUSKASSA edessä. Miltä näyttää? Tämä voidaan tulkita (etenkin miehillä) "isotteluna". Kädet omilla lantioilla voi olla jopa toruva asento. 

Mielestäni jokaisen tulisi miettiä omaa keskusteluasentoaan, koska kukaan hoitaja ei toivottavasti halua provosoida potilasta väkivaltaan. Kommunikaatio ei ole pelkästään sanoja, vaan koko kehomme, äänenpaino ja kovuus ja ilmeemme kertovat että haluamme tilanteen rauhoittuvan. On syytä myös miettiä siksi, että näiden asioiden ei pidä olla ristiriidassa. Nyrkit pystyssä on turha sanoa sekavalla, deliriööttiselle tai muuten kiihtyneelle potilaalle "RAUHOITU". 

Vain kokonaisuudeltaan rauhallinen ihminen voi rauhoittaa. Pätee aina, kotona ja muualla.

Minkälainen sinä olet?

Jopas uutisoidaan...

Öykkäröivät asiakkaat

...ovat sairaaloiden piinana. 

Ei ole kulunut kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun lehtien nettisivujen etusivulla uutisoitiin hoitovirheistä ja muista ikävistä tapahtumista.

Koetetaanko tasoitella tilannetta? Onko nyt potilaiden aika saada huonoa "mainetta"? Vaikuttaako uutisointi hoitohenkilöstön asenteisiin potilaita kohtaan? 

Olen huomannut, että suuri ongelma väkivaltaisen potilaan kohtaamisessa on asenne. Öykkäröivät ja väkivaltaiset potilaat koetaan piinana, riesana, pahana. Hoitajien tekisi mieli antaa potilaille samalla mitalla takaisin. On tullut itselläkin mieleen joskus... onneksi olen saanut itseni rauhoitettua.
Pitkän koulutuksen jälkeen minulle kuitenkin valkeni: Miksei aggressiivisia potilaita voitaisi kuitenkin ottaa enemmän haasteena? Haasteena hoitotyössä. Tämä ajatus sisältää: on luotu tiettyjä keinoja aggressiivisen potilaan kohtaamiseen. On hyväksytty se tosiasia, että väkivalta kuuluu tietyllä tavalla omaan työhön, mutta väkivaltaan on olemassa ennakointikeinoja, tilanteen hallintakeinoja ja jälkiselvittelykeinoja. Miten voimme omalla käytöksellämme minimoida väkivaltaisuutta? Ja jos väkivaltaa esiintyy, meillä on keinot selvitä tilanteesta ja viedä asia eteenpäin. 
Hoitajat voidaan kouluttaa ennakointiin, tilanteen hallitsemiseen verbaalisesti ja fyysisesti, ja tilanteiden jälkiselvittelyyn. On luotu tapoja hoitaa tilanne. Aivan kuten sairaanhoitajia koulutetaan elvytystilanteisiin. Miksei hoitajia kouluteta samalla intensiteetillä väkivaltaisen potilaan kohtaamiseen ja tilanteen hallitsemiseen? Väkivaltatilanteethan ovat koko ajan nousussa.
Kouluttamalla saadaan keinoja hoitaa jokainen väkivaltatilanne, raportoida se ja jälkiselvitellä potilaan, omaisten tai raskaimmassa tapauksessa muiden viranomaisten kanssa. Jo tällä tavalla saadaan työhyvinvointia kasvatettua, kun hoitajat tietävät miten tilanteesta selvitään ja kuinka asioihin otetaan kantaa työnantajan toimesta. On jälleen luotu työkaluja.

Hoitajien ei tarvitse sietää väkivaltaa, mutta siihen on varauduttava. Perustehtävä on hoitaa potilaita...on heillä mikä tahansa sairaus. "Nollatoleranssi" väkivaltaa kohtaan. Tämä on tultava kaikille kansalaisille tiedoksi.

Eräs rohkea opettaja muuten laittoi kertaheitolla nimittelylle pisteen omalla kohdallaan.

Uusi vuosi, uusia kujeita?

Vuosi alkoikin mielenkiintoisissa merkeissä.

Käsittelen tällä kertaa otsikkoni alla TÄTÄ.

Väkivaltatilanteet ovat koko ajan nousussa. Miksi? Muutamia syitä olen aiemmin maininnut, mutta ylläolevasta jutusta tulee vielä yksi tärkeä asia ilmi: "Päivystystoiminta on keskitetty niin harvoihin paikkoihin, että kävijämäärät ovat aika suuret". Mitä enemmän potilaita, sitä enemmän väkivaltatilanteita. Meneekö se niin?
Joltain osin voi mennä. Potilasmäärät lisääntyvät koko ajan päivystyksissä keskittämisen takia. Potilaat eivät välttämättä saa tarvitsemaansa huomiota tarpeeksi pian. Tämä turhauttaa sekä potilaita, että omaisia.

Vartijoiden tuomaa turvallisuutta on vaikea mitata. Väkivaltatilanteita nimittäin tilastoidaan äärimmäisen vähän. Jokaisesta haukkumisesta, uhkailusta, tönimisestä, lyömisestä yms. olisi tehtävä jonkinlainen ilmoitus. Näitä asioita painetaan liikaa "villaisella". Ajatellaan taas, että se kuuluu sairaanhoitajan työhön.
Jutun mukaan väkivaltatilanteet ovat roimasti lisääntyneet vuodesta 2009. Tämä kertoo ehkä siitä, että väkivaltatilanteisiin on alettu ottamaan kantaa ja niitä on ruvettu tilastoimaan paremmin. On luotu työkaluja. Toivottavasti jatkossa saadaan yhä useampi tilanne tilastoitua ja KÄSITELTYÄ.

Palataan vartijoihin. Heidän tuomansa henkinen tuki, läsnäolo on varmasti ollut ennaltaehkäisevä tekijä monissa väkivaltatilanteissa. Vaikkakin hoitohenkilöstön väkivallanhallinta-koulutusta lisätään, niin ei se poista vartijoiden tuomaa lisäpanosta ja turvaa.Yhtenäistämällä väkivallanhallintakoulutusta vartijoiden ja sairaanhoitajian kanssa saataisiin parempia tuloksia varmasti aikaiseksi.

Sairaanhoitajien työ on moniammatillista. Nykyaikana siihen on tullut uusi ammattiala läheiseksi. Hoitotyötä voidaan siis ruveta kehittämään väkivaltatilanteiden varalta moniammatillisesti.





YLE:n uutisten jutun oli kirjoittanut Mikko Haapanen